Yöbussi

Tähän blogiin on ollut tarkoitus kirjoittaa vaikka kuinka monena päivänä, mutten ole enää viitsinyt, koska tätä lukee ilmeisesti enää yksi ihminen, ja olisi kiva jos se yksi ihminen vaikkapa jollain muulla tavalla ottaisi yhteyttä tämän lukemisen sijaan.

Eipä sillä ole yleisellä tasolla katsottuna juuri väliä. Tajusin näet juuri äsken, yöbussissa, että minä olen aivan yksin. Kaikki ihmiset tässä maailmassa ovat aivan yksin. Ketään ei kiinnosta se mitä ajattelen tai tunnen, tai edes se, kuka minä olen. Voin odottaa vaikka maailman tappiin asti muiden huomioivan itseni, eikä se koskaan tule tapahtumaan. Huomion kerjääminenkin on lopulta turhaa.

Minun pitäisi kulkea tässä maailmassa eteenpäin kuin roolipelissä, tai Simssissä. Kokeilla, mitä tapahtuu jos teen näin tai noin. Lähteä siihen aivan tutkimattomaan suuntaan. Ongelma vain on se, etten minä pelaa pelejäkään niin. Simssissä varmistan orjallisesti, että tyypin elämä on kondiksessa ja kaikki tarvepalkit vihreinä enkä vain hyppyytä sitä huvin vuoksi ympäriinsä. Roolipeleissä kerään parhaat mahdolliset aseet, suojukset ja taidot ja hakkaan siinä sivussa vaikka yhtä ja samaa pientä ökkömönkiäistä miljoonatta kertaa ennen kuin uskallan lähteä tutkimaan, millainen isompi vastus uudella suunnalla mahdollisesti odottaa.

Toivottavasti osaan sisäistää tämän nyt oppimani jutun ja kykenen katsomaan maailmaa siitä näkökulmasta, että se on minulle aivan avoin ja loppujen lopuksi vailla vaatimuksia. Epäonnistumisellani ei ole oikeasti väliä kellekään, kuten ei onnistumisellakaan - paitsi minulle itselleni. Muiden mielipiteilläkään ei ole väliä. Sosiaalisissa tilanteissa voisin vain muutamalla sanalla muuttaa kaikkien ihmisten mielikuvan minusta ja samalla myös sen, kuka minä oikeastaan olen. Koska lopulta se tosiaankin niin pieni asia, minuus. Se muodostuu lähinnä suhteessa muihin ihmisiin. Jos olen muille jotain muuta, minusta tulee jotain muuta.

Kello on puoli viisi tai vähän enemmän

Tiesittekö, että Turussa on 20 Hesburgeria? Mikä merkittävämpää, osasin sanoa lonkalta (tai no, vähän mietittyäni) niistä kahdentoista olinpaikat: kuusi keskustasta, kaksi yliopistoalueen tienoilta, kaksi tästä ihan vierestä ja kaksi kaukana sijaitsevista ostoskeskuksista (joista toisen ohi ajoin kerran bussilla ja näin Hesen kyltin ja toisen myymälävalikoimaa taas tulin kerran tutkineeksi netistä).

McDonaldsien suhteen minulla on sellainen mielikuva, että yhden olen jossain päin tätä kaupunkia nähnyt. Yrityksen nettisivut paljastavat, että Turussa on kolme kaksi (sillä tuo yksi onkin Raision puolella) McDonaldsia, joista olen tosiaankin voinut nähdä vain yhden. Se sijaitsee vastapäätä yhtä sellaista Heseä, jossa olen syönyt.

Puhtauden eteen pitää kärsiä

Pesin täällä ensimmäistä kertaa pyykkiä, uskokaa tai älkää. Se oli melkein yhtä kaamea kokemus kuin ensimmäinen pyykinpesukerta Kauniaisissa, paitsi ettei ihan. Tällä kertaa en tullut sabotoineeksi vaatteitani, rahatilannettani, pyykkikonetta, kuivausrumpua enkä seuraavan pyykkääjän pyykkivuoroa. Sabotoin vain isäni rahatilannetta (maksamalla 1,50 euroa ylimääräistä puhelinmaksusysteemin kautta), mahdollisia tulevia pyykkääjiä jotka laskevat pahaa aavistamatta pyykkinsä siihen mihin tulin kaataneeksi litratolkulla pesuainetta, sekä sitä henkilöä joka kyseisen pesuaineen omistaa, sillä en löytänyt omaani vaan jouduin nappaamaan siivouskaapista jotain. No, nyt on ekasta kerrasta selvitty ja varmasti pesen pyykkiä jatkossa useammin, sillä pyykkääminen on kaikesta huolimatta kivoin kotityö, kunhan muuttujat ovat hallinnassa.

Tänä iltana on Varjomafia, jeij!

Oletko tavannut dalmatialaista

Tiesittekö, että dalmatialaiset tulevat, yllätys yllätys, perimätiedon mukaan Dalmatiasta. Sen nimi tulee dalmaattien kansasta, joka asui alueella ennen ajanlaskun alkua. Roomalaiset valloittivat Dalmatian 200-luvulla eaa. Keisarikunnan jaon jälkeen Dalmatia kuului Länsi-Roomalle, sitten itägooteille ja sitten Itä-Roomalle. Joskus 1000-luvulla (sillä ensimmäisellä vuosisadalla) kroaatit valloittivat sen, minkä jälkeen Venetsian kaupunkivaltio valloitti sen ja Venetsian hallussa se myös pysyi vuoteen 1797 asti. Sitten alue hyppelehti muutaman vuoden sisään Itävallalle, sitten Italialle, sitten siitä tuli yksi Napoleonin pienessä päässä järkeillyistä "illyrialaisista maakunnista" ja lopulta se palautui Itävallalle 1814. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Dalmatiasta tuli osa serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaa, joka tuli sittemmin tunnetuksi Jugoslaviana. Nykyisin Dalmatia muodostaa alueellisesti melkein puolet Kroatiasta, ainakin minun suurpiirteisen tulkintani mukaan.

Wikipedia opetti myös sen, että dalmatialaisten pilkut voivat olla vaaleankeltaisia tai vaaleanoransseja, joskaan rotumääritelmä ei näitä hyväksy.

Hektinen hetkinen

Kissanpentukamera, koskapa kerran mainostin sitä: http://new.livestream.com/accounts/398160/events/1594566/player_pop_up
Draganille krediitit sen linkkaamisesta minulle.

Näin bussissa kookkaan mustan miehen, jolla oli harmaantuva parta ja niin mahdoton raspiääni etten ole ikinä moista kuullut. Sillä olisi voinut raapia kiveen naarmuja. Miehen seurassa istui nelivuotias, erittäin suomalaisen näköinen pikkutyttö, jonka vaaleilla hiuksilla keikkui prinsessatiara. Vaikuttivat erittäin sopuisalta ja iloiselta parivaljakolta.

Näiden alkutunnelmien jälkeen voinen siirtyä siihen, mitä olen oikeastaan tehnyt. Speksiharjoituksissa - joita tulee vastaisuudessa olemaan jopa viisi tuntia viikossa - opiskeltiin pätkää Romeosta ja Juliasta, koska speksimme sattuu olemaan Ahvenanmaalle sijoittuva zombiparodia siitä, hahhaa. Lauantaina oli Tutkan peli-ilta (koska oli kansallinen pelipäivä!), jossa sain todeta Arkham Horrorin olevan erittäin monimutkainen mutta toisaalta erittäin kiinnostava ja, hmm, tarinafiiliksinen peli, jota ei onneksi tarvinnut osata pelata koska kaikki ovat siinä samalla puolella. Voi sitä riemun tunnetta, kun viimein minunkin annettiin tappaa muutama örkkimörkki ja hypätä ulottuvuuksien välisestä portista sen sulkemista varten. Sunnuntaina taas kirjoitin viime tipassa puheviestinnän kurssia varten esseen, jonka otsikko oli "Mahdollisia tutkimuksellisia näkökulmia sanoihin jotka nielaisin".

Tänään - siis maanantaina - oli reipas päivä. Oli perätysten kaksi luentoa, mikä tekee kaksi kolmasosaa koko viikkoni luennoista, koska viime viikolla loppui jälleen kerran yksi kurssi. Koko loppuviikolla on siis vain yksi luento enää, jeij! ... joten tylsää taitaa tulla olemaan, vaikka opiskeluun liittyvää tekemistä ihan liikaa onkin. No, onpahan sentään vähän aikaa annettavaksi myös arvostelukirjoille ja speksiharjoituksille ja varjomafialle ja sulkapallolle.

Tänään oli myös tilaisuus ostella kaikkea tarpeellista, joten minähän ostelin. Ostin antennijohdon ja patakintaat (joista toinen on keltainen ja toinen taas musta, koska en halua sotkea sitä keltaista, eeheehee) ja kaksi kirjaa, joista jälkimmäiset ihan vain vahingossa tarttuivat mukaan. Lisäksi ostin telineen shamppoita varten. Mikä hauskinta, se teline myytiin minulle pölynimurin letkua ja suulakkeita varten tarkoitettuna telineenä, mutta minäpä nokkelana sovelsin siitä shampootelineen, koska oikea shampooteline olisi ollut puolet pienempi ja maksanut neljä kertaa enemmän. Ostelemisen jälkeen ehdin juuri sopivasti kirjastolle kuuntelemaan Historia nyt! -sarjan esitelmää 1900-luvun isyydestä. Kun yhdistän sieltä omaksumani jutut niihin erittäin kiinnostaviin juttuihin, joita opin tänään 1700-luvun maaseudun elämää käsittelevällä luennolla, saan aivan tajuttomat määrät kovasti kaipaamaani taustatietoa erästä kirjaani varten. Siis, enhän minä nyt historiaan kohdistuvan kiinnostuksen vuoksi opiskele tätä alaa, en. Mitä te oikein minusta kuvittelitte. Tiesittekö muuten, että 1700-luvulla kirkossa oli sunnuntaihartauden aikaan niin hillitön mekkala, ettei suurin osa ihmisistä kuullut edes saarnaa? Kuulumisten vaihtaminen oli paljon tärkeämpää.

Luin muuten viikonloppuna hienon kirjan: http://www.bazarforlag.fi/asema/kun-suljen-silmani/6335 Sen jäljiltä pelkäsin monta päivää, että muistoni alkavat kadota. Tuo kirja on muuten niin paljon spefiä kuin kirja voi olla olematta silti spefiä. Se on spefimpi kuin suurin osa lukemastani spefistä. Ja kammottavampi kuin suurin osa lukemastani kauhusta, joskaan en ole eläessäni juurikaan kauhua lukenut. Ja inspiroivampi kuin mikään kirja pitkään aikaan.

Timo, ota minuun yhteyttä heti kun kykenet, koska minulla on aivan hemmetinmoista asiaa.

Lunalta terveisiä.

Isänpäiväkortti

Minun pitäisi olla lukemassa huomiseen tenttiin. Sen sijaan olen kirjoittanut jo pari tuntia isänpäiväkorttia, koska tajusin että sehän pitää lähettää jo, jos se aikoo kakkosluokan postimerkillä ehtiä perille.

Ostettu isänpäiväkortti näytti niin tympeän mitäänsanomattomalta, että ajattelin kirjoittaa siihen pieniä muistikuvia lapsuusvuosilta. Sen seurauksena olen nyt sitten joka sanan jälkeen itkenyt silmiä päästäni, koska en vaan taida moiselle reaktiolle mahtaa mitään. Nyt särkee päätä ja haluaisin mennä nukkumaan, mutta en voi, koska pitää lukea siihen tenttiin.

Toivottavasti kaksi kakkosluokan postimerkkiä riittää siihen, että posti kuljettaa mukisematta kortin ja ristikkolehden.

Otsikko

Pelailin Simssiä. Simini sai kaksoset. Toisen horoskooppimerkki oli kaksoset ja toisen taas skorpioni. Synnytys taisi kestää varsin pitkään.