Rahan tuloa ei voi estää

Vilkaisin pitkästä aikaa Veikkaus-tiliäni ja huomasin voittaneeni Eurojackpotista 9,50 euroa, tarkemmin sanottuna jo huhtikuussa. Creepy.

Ympärilläni hiljaisuus

Minulla oli ajatuksena soittaa tänä iltana äidille, koska tuntui että minulla on kaikenlaista pientä kerrottavaa, joita olisi mukava purkaa siihenkin suuntaan. Istuskelin sitten tuossa sängyllä puhelin kourassa ja yritin kertailla että mitä kaikkea kertoisin. No, huomasin itse asiassa jo tämän tuumailutoimenpiteen tuottavan sen tunteen, että olen jo kertonut ne, joten ei ollut enää oikeastaan tarvetta varsinaisesti soittaa. Varmaan parempi näin, koska minua aina masentaa se että äitiä eivät kuulumiseni tunnu koskaan oikeasti kiinnostavan, tai vähintäänkään hän ei ymmärrä sitä, millainen tyylini keskustella puhelimessa (tai edes muutenkaan) on. Keskusteluistamme ei yksinkertaisesti muodostu jouhevia ja oikeasti vuorovaikutteisia, ja lopulta käy aina niin että minä kyllä tiedän, että Erikalle on ostettu uudet kumpparit ja äiti on käynyt ystävänsä kanssa ulkona syömässä ja kaikkea muutakin aivan hurjan keskeistä ja uutisluontoista, mutta en koe että minulla olisi varsinaista tilaisuutta kertoa omista tekemisistäni mihinkään väliin, vaikka tietysti niitä heti alkajaisiksi kysytään. Saan kerrottua yhden jutun ja se on siinä. Isän kanssa on paljon helpompaa ja toimivampaa puhua puhelimessa, mutta mepä nyt on jouduttu turvautumaan kanssakäynnissämme lähinnä puhelimeen jo viimeisen neljäntoista vuoden ajan, joten aika outoa se olisi jos ei jo tähän mennessä jotenkin luonnistuisi.

Tuohon liittyen tuli mieleen, että löysin kerran erään muuton yhteydessä kirjeen, jonka äiti oli jonkin kurssinsa tai terapiaryhmänsä harjoitteena(?) kirjoittanut minulle moninaisia vuosia sitten; muistaakseni olin ehkä jotain kahdeksanvuotias. Hän eritteli siinä, minkä kaiken suhteen on minusta ylpeä ja millaisena minä ylipäätään hänelle näyttäydyn. No, hänen keskeinen asiansa tai kenties johtopäätöksensä siinä kirjeessä oli se, että hän ei vain oikein ymmärrä ja tunne minua. Eikä hän varmaan ymmärrä tai tunne vieläkään. Enkä tiedä, tuleeko koskaan ymmärtämään tai tuntemaan. Ehkä meidän puhelinkeskusteluistamme tulee joskus tulevaisuudessa järkevämpiä, ehkä ei.

No, jospas kerron sitten tähän sen, mitä olin ajatellut kertoa äidille. Olin eilen saada slaagin, kun menin pankkiautomaatille nostamaan rahaa kirjamessulippua varten ja luulin tililläni olevan viisikymppiä, mutta siellä olikin viisisataa. Elokuun työttömyyskorvauksethan ne vain olivat viimein tulleet, ts. kolmelta ja puolelta viikolta yhtä paljon kuin mitä opintotukeni (asumistukineen) koko kuukaudelta aina on. Ihan kiva raha tähän kohtaan, joten sen kunniaksi laitoin sen aiemmin mainitun ja kuvatun (läppäri)laukun tilaukseen, kun ei ollut kuljetusmaksujakaan jonkin erityistarjouksen takia.

Kirjamessulipunkin tosiaan ostin, sain puolella hintaa (ts. viidellä eurolla, kun täysi hinta on 14e ja opiskelijahinta 10e) Varjomafiasta, jonne viimein tuolla messulippuverukkeella uskaltauduin. Kun viime vuonna menin Helsingin kirjamessuille niin ihmeellisesti joku nainen vain työnsi minulle lipun ilmaiseksi käteen juuri ennen porttia, mutta en oikein usko sen tuurin toistuvan enää. No, Varjomafiassa oli yleensäkin lystikästä: juttelin pitkään yhden sellaisen lukiolaistytön kanssa, joka on juuri kirjoittanut historian yo-kirjoituksissa ja aikoo ensi keväänä hakea yliopistoon lukemaan historiaa. Paljon intohimoisempi historiaihminen kuin minä mutta tiesi kuitenkin perusasioista vähän vähemmän, joten keskustelusta muodostui lopulta ihan tasapainoinen. Taidan mennä Varjikseen ensi viikollakin. Pitäisiköhän maksaa jokin niistä jäsenmaksuista?

Vinkatkaapa joku minulle, mitä kokkaisin seuraavaksi. Vaikka jokin perunaan liittyvä olisi hyvin must. Yksinkertaista reseptiä preferoin, koska ensinnäkään en osaa mitään monimutkaista, toisekseen minulla ei ole juuri muita välineitä kuin kattila, paistinpannu ja uunipelti, ja kolmanneksi en haluaisi ostaa suuria säkillisiä asioita (esim. ei hyvä, jos resepti vaatii vain hitusen verran maustetta tai vihannesta, jota pitää kuitenkin osaa valtaisan iso annoskoko kerralla). Haluaisin itse asiassa tehdä lasagnea tai lasagnettea, mutta minulla ei uunivuokaa, ja lisäksi haluaisin tehdä kaikenlaista mihin tarvittaisiin joko tehosekoitin tai sähkövatkain, mutta minulla ei ole aikomusta ostaa niitäkään ellei jotain aivan ohittamatonta reseptiä löydy. Rajoitukset ovat siis moninaiset. Tuijan keksireseptikin hävisi Facebookista lähtemiseni sivutuotteena. Ja ei, äidiltä minun ei kannata kysyä että mitä kokkaisin, koska olen jo tähän mennessä tehnyt täällä monimutkaisempia ruokia kuin meillä kotona tehtiin vuosiin.

Ehkä minulla ei ole enää muuta. Katsokaa Tohtori Sykeröä Yle Areenasta. Lunalta terveisiä.

EDIT: Näin viime yönä unta että olin rekkakuski tai muuten vaan päätynyt ajamaan rekkaa paikasta A paikkaan B. Ohjaamo oli vähän niin kuin linja-autossa, eli siellä oli vain kuljettajanpenkki ja takatilaan pääsi kävelemään suoraan. No, laitoin rekan automaattiohjaukselle ja menin takatilaan puuhailemaan omiani. Rekka ohjautui automaattiohjauksella varsin hyvin, tiellä pysyttiin eikä kuulunut kopsauksia sen merkiksi että olisi törmätty johonkin. Tuumasin sitten että voisi olla kivaa vaihtelua ohjata tätä itsekin, ja laitoin manuaaliohjauksen päälle. Melkein samalla hetkellä lähti lastenrattaita työntävä nainen ylittämään tietä juuri edessäni (siis ei siinä ollut suojatietä tai mitään, koska se oli maantietä). Sain käsittääkseni väistettyä naisen ja rattaat, mutta toisesta suunnasta olikin tulossa perätysten kaksi muuta naista, ja törmäsin toiseen niistä. Ehdin muka oikein nähdä hämmästyneen ilmeenkin ennen kuin nainen katosi jonnekin renkaan alle. Jatkoin siinä sitten vaan ajamista epäröiden ja paniikissa ja kävin mielessäni kamppailua siitä, jatkanko mahdollisimman lujaa karkuun vai onko rekkani liian tunnistettava ja saan paikaltapakenemissyytteen. Lopulta tulin siihen tulokseen että käännyn ajaakseni takaisin ja vetoan kokemattomuuteeni rekkakuskina, mutta sekin tuntui niin pelottavalta, että päätin väistää vastuuni ja herätä.

Edellisen päivityksen otsikko tähän näin

... koska meiltä meni juuri sulake. Tarkasti ottaen se sulake, joka kattaa vessan, kylppärin ja minun huoneeni valot ja pistorasiat. Jälleen yksi hyvä syy olla lukematta tenttikirjaa, jeij.

Joka ilta kun lamppu sammuu, kirjoitan blogiin

Jaaha, koko viime viikolta jäivät päivitykset tekemättä. Mitähän minä silloin tein? Kalenterin mukaan kävin keskiviikkona tiedekuntajärjestön sitseillä (joilla olin ainoa juhlapuvuton henkilö - mistähän minä juhlapuvun taikoisin vastaisuudessa?) sekä lauantaina Turcosen illanistujaisissa, ts. scifistien rinnalla pohtimassa hiljaa omaa scifittömyyttäni. Kalenterissa ei lue, että lauantaina tein myös perunoita kananmunakastikkeella ja poltin toki kastikkeen pohjaan. Palamaton osa oli ihan hyvää eli sellaista kuin hamasta lapsuudestani muistinkin, mutta mustaa möhnää oli vaikea saada irti kattilan pohjasta.

No, siellä Turcosen illanistujaisissa juttelin koko illan ajan lähinnä uuden risinglaisen, Blackbirdin, kanssa. Oikeastaan illanistujaisia ennen kävin Ellan, Iivarin ja Riturin kanssa syömässä ravintolassa (joka on kuuluisa ilmeisesti vain euron salmareistaan) ja vielä sitäkin ennen tapoin Riturin kanssa kaksistaan aikaa Akateemisessa ja Hesessä, joten sopivissa määrin (ja sopivaa ylipäätäänkin) juttuseuraa oli jatkuvasti. Ei ollut kertaakaan sellaista tyypillistä tilannetta, että olisin istunut paikalla vain statistina. Tai ainakaan niin selkeänä statistina kuin yleensä. Mjoo. Ostin Sammakko-kirjakaupasta Diana Wynne Jonesin Noidan veli -kirjan viidellä eurolla. Vielä kun löytäisin jostain Kyylän kyydissä -teoksen niin omistaisin kaikki ne kaksi Jonesin kirjaa, jotka koen edes haluavani omistaa, koska lopuista minulla ei ole järin unohtumattomia mielikuvia - paitsi että pidinköhän Derkinhovin mustasta ruhtinaasta? Ehkä. Ja ehkä Noidan veli pitäisi lukea uudestaan ja sitten testata varovaisesti jatko-osia, jotka on viimein saatu kahdenkymmenen vuoden jälkeen käännettyä.

Ajattelin seuraavan opintotuen saatuani tuhlata sitä myös olkalaukkuun, koska minulla ei eläessäni ole ollut sellaista ja tulin viimein siihen tulokseen, että se voisi olla hyödyllinen. Sopivaa laukkua on kuitenkin ollut varsin vaikea löytää, koska minulla on sille jopa kriteereitä. Ensinnäkin, minulta puuttuu myös läppärilaukku, joten tuumin että se voisi samoin tein olla sellainen. Tästä sitten seuraa se, että laukun täytyy olla varsin leveä, koska koneeni on suurimpia mitä markkinoilta saa (17.3"). Lähdin siis suoraan tutkimaan varsinaisia läppärilaukkuja, eikäpä niissäkään juuri vaihtoehtoja ole (edes nettikaupoissa), koska vain muutama niistä on suunniteltu näin isolle läppärille. Useimmat tarjokkaat olivat todellisia asianajosalkkuja tai vaihtoehtoisesti muuten vaan tylsiä. Vain yksi niistä EI ollut musta, joten tämä ainokainen on nyt siis varteenotettavin ehdokas.

Minun silmiini väri on varsin mainio, mutta minäpä nyt muutenkin olen tullut siihen tulokseen, että saan kiksejä kaikista kirkkaista ja selkeistä väreistä. Olen viime aikoina pohtinut sitä, johtuukohan lempivärini - eli kirkkaankeltainen - siitä, että sain noin vuosikkaana sen värisen pehmolelun, ja siitä tuli lapsuuteni rakkain esine. Se oli muuten kankainen Halinalle, tai oikeastaan possu. Nimi oli Poku, koska "possun" S-kirjaimet olivat minulle liian vaikeita.

Osallistukaa Risingin Kiduttajan varjo -arvontaan, koska kyseisen kirjan pitäisi olla vuoden parhaita. Kiduttajan oppipojan on pakko olla hemmetinmoinen päähenkilö.

Lunalta terveisiä.

Sekin päivä tuli

Nyt minä olen kokenut kaiken. Äsken tuli puhelu Vihreiden nuorisoliitolta Kajaanista ja minulta kysyttiin, olisinko kiinnostunut lähtemään kuntavaaliehdokkaaksi. Mikä ehdottomasti hämmentävintä ikinä, soittaja oli nimensä perusteella sama Vihreän liiton aktiivi, jonka tiedän toimineen kunnanvaltuustossa ja pyrkineen viime vuonna eduskuntaan... ja joka oli kouluaikoina pahin (joskin myös ainoa) kiusaajani. Pohdin kyllä nyt kovasti, tajusiko hän että kelle tuli soittaneeksi. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi.

Ja ei, en tietenkään voinut lähteä ehdokkaaksi koska olen jo kirjoilla täällä, enkä olisi halunnutkaan.

Bad Mint On

Tänään päivällä lähdin siis Noran (en kämppis-Nooran, vaan kaveri-Noran) kanssa pelaamaan sulkapalloa, kuten eilisessä(kin) merkinnässä oli puhe. Ja. Se oli aivan mahtavaa. Aivan mahtavaa. Hauskempaa kuin osasin etukäteen kuvitella. Olimme varsin tasavahvuisia pelaajia, mikä itse asiassa taisi antaa meille molemmille valtavasti uutta osaamista jo heti tällä ekalla kerralla. Kun alussa keskityttiin ihan vaan pitämään palloa ilmassa ja syöttelemään melko suoraan toisillemme, siinä huomasi nopeasti, millaisin pienin liikkein pallon vauhtia saa hidastettua ja nopeutettua ja miten sen saa vaihtamaan suuntaa. Toisin sanoen, aloin sisäistää sen, mitä sulkapallon pelaaminen oikeastaan on.

Sulkapallo taitaa muuten olla niitä ainoita urheilulajeja, joista olen aina pitänyt. Uimisesta pidin silloin lapsena, kun varsinaisten uintityylien hallintaa ei vaadittu. Pikamatkojen juoksemisesta ja pituushypystä pidin ala-asteella siksi, että olin niissä keskimääräistä parempi (tiesittekö, että voitin meidän luokan tytöt viidenkymmenen metrin juoksussa kolmannella luokalla ja sain siitä hyvästä rehtorin ojentaman kultalusikan?). Juuri muita mieluisia urheilulajeja ei sitten oikein tulekaan mieleen. Sulkapalloa pelattiin koulussa hyvin vähän, mutta erinäisinä alakouluajan kesinä pakotin isän tulemaan omakotitalomme (tai hänen omakotitalonsa, oikeammin) pikkuruiselle takapihalle harva se päivä ja pelaamaan sulkapalloa sellaisella halvalla mökkisulkapallosetillä. Verkkoa meillä ei ollut ja pallo lensi katolle vähintään kerran joka pelisession aikana, mutta se oli niitä harvoja asioita, joita oikeasti isän kanssa tein. Käytiin me myös Paltamon Nesteellä ja pelattiin siellä pelikoneella (ts. tein asioita, jotka ovat nykyään laittomia => rankka lapsuus), mutta that's a different story.

Arvelin viettäväni tylsän illan kivan päivän vastineeksi, mutta yhdeksän maissa Katja-kämppis koputti ovelle ja pyysi kävelylle. En muista, milloin joku olisi viimeksi pyytänyt minut kävelylle. Äiti ehkä pyysi kun asuttiin vielä Riihimäellä ja tarkemmin sanottuna Kernaalantiellä, siis kymmenen vuotta sitten? No, Katjan kanssa harhailimme lopulta puolitoista tuntia ympäri aluetta varsin hitaaseen tahtiin, ja sain huomata englantini petraantuvan suorastaan hetki hetkeltä. Ei sillä että olisin varsinaisesti oppinut mitään uutta (muuta kuin sen, että Katja tietää suomeksi sellaisia sanoja kuten "siili", "koivu" ja "tulli"), mutta englannin sanasto alkaa nousta selkärangasta yhä paremmin ja paremmin. En tuntenut itseäni ollenkaan niin palikaksi kuin aiempien keskustelujemme aikaan.

Tunsin siis kehittyväni tänään huimasti sekä urheilulajissa että suullisessa englanninkielentaidossa, eli siis kahdessa kaikkien aikojen heikoimmassa taitoalassani. Pitäisi varmaan laittaa päivämäärä ylös.

Turku, kolme viikkoa muuton jälkeen

Ulkona tunnostaisi olevan ensimmäinen kunnon syysmyrsky. The Turun Tuuli jylisee talon rakenteissa ja vesi lentää vaakatasossa. Onneksi olin valveutunut ja kävin yliopistolta hakemassa tarvitsemani englannin tekstinymmärryskurssin paperinivaskan ennen kuin myräkkä ehti kunnolla alkaa.

Eilen sosiologian luennolla katsottiin video, suoraan vuodelta -98. Olisin voinut vannoa sen olevan vielä vanhempi, koska jotensakaan en muista kaiken näyttäneen noin... ysikytlukulaiselta enää kaksituhattaluvun kynnyksellä. Yritän havainnollistaa vaikkapa videolla käytettyä fonttia (joskaan tässä blogiohjelmassa ei ole käytettävissä yhtä tyhmännäköistä palikkaversiota):

Sosiologia
Murroskausi ja Kekkosen aika

Oliko tosiaan joskus hyväksyttävää kirjoittaa otsikoiden - tai minkään muunkaan - isot kirjaimet boldatulla kursiivilla? Urgh, tunnistan kyllä tyylin muistikuvistani ja valitettavasti myös erinäisistä 90-luvulla kirjoitetuista tenttikirjoista, mutta ei se muuta sitä yhtään vähemmän älyttömäksi. No, oli siinä videolla vähän nätimpääkin nostalgiaa, joskin arvelen että luennon nuorimmat eivät tunnistaneet Iltalypsy-ohjelmasta napattua pätkää. Ei sillä että minäkään mistään vanhimmasta päästä olisin.

Sosiologian jälkeen oli puheviestinnän pienryhmän ensimmäinen tapaaminen. Kyseisen kurssin opettaja on aivan kahjo ja kahjoudessaan myös loistava. Ensin se keksi leikittää meillä tutustumisleikkinä "Kuka sinä olet ja millä sinä menet Amerikkaan" -leikkiä, jonka idean taisi tuntea ennestään vain yksi tai kaksi ihmistä, ja siksi siitä tulikin lopulta aivan älytöntä (jos tiedätte leikin niin olkaa onnellisia, koska minä en ainakaan tiennyt ja otin hirveät paineet hienojen matkustustapojen keksimisestä, vaikkei olisi yhtään tarvinnut koska JUJU, joka selvisi minulla vasta kun se lopussa paljastettiin). No, tehtiin siellä kaikkea muutakin jollakin tapaa (puhe- tai nonverbaaliseen) viestintään liittyvää, vaikka yhteys melko hataralta välillä tuntuikin. Lopussa meidän piti mennä ensin etunimen mukaan aakkoselliseen jonoon (kommunikoimatta keskenämme ääneen) ja sitten vielä silmien värin, ts. vaaleuden, mukaiseen jonoon. Hämmentävää, että siellä oli sentään kaksitoista ihmistä ja minulla oli kolmanneksi tai muutaman mielipiteen mukaan peräti toiseksi tummimmat silmät koko porukasta. Alan pitää itseäni tummasilmäisenä tästä lähtien. 

Muistuttakaa, että lähden huomisaamuna pelaamaan sulkapalloa. En nimittäin taida muistaa sitä muuten. Sen lisäksi ei tässä muuta ohjelmaa oikein viikonlopuksi olekaan. Rahaa kyllä läjähti huimasti tilille, kun ensin tuli isän lähettämä avustus ja sitten vielä opintotuki, ja tili näyttää perin täydeltä kun opintotuesta ei tarvitse olla nipistämässä vuokraankaan (jonka maksoin jo aikoja sitten palkkarahoista). No, ostin sit ensitöikseni Risingin t-paitoja netistä, koska keskustan Sokoksen valtaisalta eli koko pohjakerroksen kattavalta naistenvaateosastolta ei oikeastaan löytynyt ainuttakaan t-paitaa. Kohta mulla on siis yhteensä neljä Rising-paitaa, kolme tummansinistä ja yksi aniliininpunainen. Olen edelleenkin tiettävästi ainoa niitä ostanut (Darkin lisäksi?), joten varsin uniikeissa kamppeissa liikun; ja selvennykseksi, en laske tähän nyt niitä vanhoja paitoja ostaneita. Hei, tästä muuten tuli mieleen että kun ainejärjestön sitseissä otin otollisessa välissä puheeksi Risingin, niin ainakin yksi huoneessa tunnisti nimen...! En ole vaan päässyt vielä tenttaamaan kyseistä tyyppiä, koska en ole enää sen jälkeen sitä nähnyt.

Joo. Katsokaa Areenasta Hubotteja ja Misfitsiä, koska niiden ekat jaksot häviävät kohta saatavilta. Misfitsien eka jakso sai minut tosin vielä epäröimään, onko tämä nyt oikeasti hyvä sarja, mutta tokan jakson teemat saivat minut jo totaalisesti rakastumaan siihen.

Lunalta terveisiä. Ostin netistä mahdollisimman halvalla Simssin Supernatural-lisäosan, joten kohta päästään Lunan kanssa pelaamaan ihmissusilla. Jos tenttilukemisilta ehditään.

Voi Fitzit

Statistiikkojen mukaan tätä blogia joku lukeekin, aika yllättävää. Korkea aika varmaan siis kirjoitella.

Tämä oli oikein hyvä päivä, koska monta pitkään vaivannutta asiaa hoitui. Ensinnäkin sain vihoviimein historian peruskursseista kokonaismerkinnän ja voin siis siirtyä lukemaan Suomen historian aineopintojen tenttikirjoja, jotka vaikuttavat aivan superkiinnostavilta; yksi niistä (eräs sotilaiden ja kotirintaman kokemuksia koskeva teos, jossa käsitellään tiukasti vaiettuja aiheita) löytyykin jo omasta hyllystäni, enkä arvannut että pääsen lukemaan sen tenttiinkin.

Toiseksi, uhkaavat rahaongelmat hoituivat kun soitalsin isälle. Hän oli taas suorastaan vapaaehtoinen laittamaan pientä avustusta, kun ei ole nyt joutunut sitä muutamaan kuukauteen tekemään. Harkitsin ensin kyllä kaikkia muita vaihtoehtoja (opintolainaa, luottokorttia, jopa pikavippejä, wat), mutta eipä niistä muista olisi tullut tavalla tai toisella mitään: opintolainasta ja luottokortin hommaamisesta ei olisi ollut mitään apua näin akuuttiin pulmaan, jos luottokortin nyt muutenkaan olisi saanut. Opintotuki saattaa sentäs jo hyvässä lykyssä kolahtaa tilille ensi viikolla. Valitettavasti monen asian maksaminen ei vain voi odottaa sinne asti.

Yksi maksettava asia on vakituinen sulkapallovuoro, jonka sain viimein sovittua, tai oikeastaan jouduin lähettämään pariin kertaan muistutussähköpostia ns. liikuntaneuvojille, eli ei tämänkään asian viivästyminen minusta johtunut. Maksaa koko syksyltä 50 euroa, toisin sanoen kahteen pekkaan jaettuna vain 25 euroa. Jouduin ostamaan (halvan) mailan, sulkapalloja ja (viidenkymmenen prosentin alennuksessa olleet) sisäpelikengät, joten investoitavaa tuli kuitenkin noin 47 euron + mainitun 25 euron vuoromaksun edestä. Kallista tämä harrastaminen, mutta olenpahan hyvin valmistautunut. Enää pitäisi vain opetella pelaamaan, hurrr.

Neljäs tänään hoitamani asia oli polkupyöränpumpun hankkiminen. Lähi-Prismassa oli paljonkin valinnanvaraa, hinta keskimäärin kympin tienoilla, mutta onnistuin löytämään hyllyn peränurkasta pölyisen pikkupumpun, joka maksoi vaivaiset 2,50e. En sitten kuitenkaan oikein tajunnut renkaiden venttiilien logiikkaa, mutta onneksi satuin kysymään kämppikseltä neuvoa, ja sehän se sitten lopulta pumppasi renkaan täysin tyhjästä täysin täyteen. Olenpas hemmetin jovela hyväksikäyttämään ihmisiä.

Hankintalista ei vielä tietenkään tähän lopu, vaan siltä löytyvät ainakin vielä pari t-paitaa, paistokasari ja kotivakuutus, jota koskevan uhkausvaatimuksen asuntosäätiö taas maanantaina lähetti. Sinänsä siis melko akuutteja hankintoja, mutta kyllä tässä ilmankin elelee. T-paitoja kyllä kaipailisin, koska jos pyykkiä pitää olla vähän väliä pesemässä vain t-paitojen takia niin halvemmaksi tulee lopulta ostaa pari simppeliä ja halpaa paitaa kuin maksaa kahta euroa joka viikko pyykinpesuun.

Mjoo. Turussa tuulee yhä. Lasken aina aamuisin ja iltapäivisin Aurajoen yli ajaessani, montako tyyppiä seisoo rannalla virvelit kourassa. Tammien pikkuruiset terhot ja omenapuiden oksissa notkuvat omenat saavat minut hyvälle tuulelle, koska niissä on jotain sellaista, jonka vuoksi olen ehkä tiedostamattani kaivannut takaisin etelään. Sama efekti on lämpimällä syksyllä. Riihimäki-ajoista on niin kauan, eikä Kauniainen antanut aivan tätä samaa; se oli vain pieni snobimainen huvilakylä, siinä missä Turku tuntuu heti omemmalta kokonaisuudelta. Tämä on jotenkin pienempi ja kauniimpi ja ystävällisempi kuin miltä se kaukaa katsottuna aina näytti. Tosin en ole oikeastaan kuin vasta pari kertaa käynyt varsinaisesti keskustassa, mutta olen ottanut sekä tämän asuinalueeni tienoon että yliopistoalueen eteläpuolella kulkevan Hämeenkadun reviiriini selkeästi.

Haluan tähän loppuun kertoa vielä päivän iloisimman uutisen: Fitzistä ja Narrista tulee vielä kirjoja! Seuraavana missionani on siis kaiketikin yrittää opiskella englantia niitä varten. Sattuipas sen verran sopivasti, että huomenna on toinen luento englannin tekstinymmärtämisen kurssista, joskin vasta kahdelta eli saan nukkua pitkään.

Lunalta terveisiä.

Sidotaan kaikki Indexiin

Pääsin juuri kotiin tiedekuntajärjestömme Indexin kastajaisista. Vähemmän nöyryyttävä kokemus kuin ainejärjestön eli P-klubin kastajaiset, mutta rasteja = tehtäviä oli enemmän ja niiden suorittamiseen kului monta tuntia. Päällimmäisenä muistona jäivät mieleen makukokemukset eli maissipiltti (moisellako tavaralla tämän maan lapsia myrkytetään?) sekä melkoinen juomamix, jossa oli kolmea eri olutta (kahta tummaa) ja lisäksi yhtä siiderilaatua - ensimmäiset pari desiä menivät helposti, mutta sitten aloin maistaa, mitä join. Ei se mitään, sain tuolta rundilta ainakin kuusi upeaa haalarimerkkiä, joista tosin neljä piti itse ostaa. Olen varmasti yksi merkillisimmistä fukseista nyt, ehhehhee. Haalareita en tosin saa, ennen kuin saan kerättyä neljä nimeä paperiin ja lisäksi maksettua 55 euron maksun, mutta joutaapa tässä keräilemään merkkejä odotellessa. Voisin ommella ne vaiks takin selkämykseen.

Eipä sitten varmaan enää kauheasti tehtävää loppuviikosta, mitä nyt Tuomiokirkon esittelykierros taitaa olla huomenna. Opiskellakin varmaan pitäisi, en näet ole vieläkään päässyt ekassa tenttikirjassa edes ensimmäistä kahtakymmentä sivua kahlattua läpi. Tenttiin on kyllä kuukausi vielä, mutta ehdin jo viime vuonna oppia että on kova homma päästä kovaan lukutahtiin.

Lunalta terveisiä, se näyttää pirteämmältä kuin minä.

EDIT: Ai niin, haluan kehua itseäni sen verran, että osasin esittää pantomiimina käsitteen "Voldemortin pelko" (kun psykologit käskivät esittää erilaisia pelkotiloja) niin, että ryhmäläiseni arvasivatkin sen. Minä itse taas arvasin toisen tyypin pantomiimiesityksestä "maapähkinävoihin tukehtumisen pelon", eli vähänks oon kova.

Valoisampaa

Varsinaista säätämistä taas tämäkin päivä, mutta suunta kääntyi lopulta ihan lupaavaksi. Sähköpostini tavoitti vihoviimein sen kadoksissa olleen opettajan (joka väittää, ettei ole saanut aikaisempia - wat?), ja toinen sähköpostini taas tavoitti "liikuntasuunnittelijan", joka ohjeisti salivuoron varaamisessa. Kummaltakin saamani vastausposti tosin oli aika töykeä, mutta sellaiseen on saanut tottua viime aikoina muissakin ympyröissä. Kiitti vaan, maailma.

Lystikäs juttu on myös se, että äsken katselin tarkemmin poliittisen historian aineopintoja ja huomasin, että englanninkielisiä kirjoja on oikeastaan tiedossa varsin vähän. Tämä antaa minulle toivoa. Siis kunhan nyt vaan niihin aineopintoihin asti pääsen.

Tein tänään kolmannen satsin teeleipiä, nyt vähän isomman kuin edelliset. Ovat mahdottoman yksinkertaisia ja nopeasti tekaistuja, ja tulevat paljon halvemmiksi kuin kaupan leivät; eihän niihin tule kuin vain kaurahiutaleita, vehnäjauhoja, leivinjauhetta, suolaa, öljyä ja vettä, eli viiden euron alkupanostuksella saa tehtyä monen viikon leivät ja täydennystä aineksiin tarvitsee ostaa melko harvakseltaan. Satseja voi välillä muunnella laittamalla sekaan vaikka porkkana- tai juustoraastetta tai vaihtelemalla jauhoja (no tämä on vähän kysymysmerkki, sillä en tiedä, miten se vaikuttaa paistoon). Annoin asiasta kiinnostuneelle kämppikselle maistiaisen ja reseptin, jossa lukevat ainekset komeasti sekä suomeksi että englanniksi. Ehkä se niillä ohjein löytää tykötarpeet kaupasta.

Koko kesän kestäneiden pelkotilojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että on melko kivaa kun on kämppiksiä. Tuleepahan vähän arkijutustelua, mikä on ihan hyväksi mielenterveydelle, ja tässä sivussa suullinen englannintaitokin petraantuu. Olen jo oppinut, mikä on tiedekunta englanniksi. Tällä menolla opin myös elämään sosiaalista elämää, mikä on aikamoinen uhkakuva kyllä.

Sitsi satsi satsaa

Niinpä justiin, ensin ketään eivät kiinnosta kuulumiseni yli viikkoon ja sitten kolme ihmistä yrittää ottaa yhteyttä juuri sinä iltana, kun vastaaminen ei onnistu millään ilveellä. P-klubin sitseillä saa nähtävästi ankaraa noottia jos puhelimen erehtyy kaivamaan esiin.

Ihan jännittävä kokemus oli. Kippistelyjä oli niin paljon, että olo alkoi lopulta tuntua turvonneelta jo ihan vain veden kittaamisesta. Ja paljon laulamista oli - ja ja ja koska laulettiin Nälkämaan laulu, niin tapahtuma ei voinut yksinkertaisesti olla huono. Nih.

Tänään menin metsään

... ja löysin Siwan. En tosin ihan sieltä metsästä, mutta samalla harhailureissulla kumminkin (ja vieläpä totesin, että siihen Siwaan taitaa olla kutakuinkin yhtä pitkä matka kuin tähänastiseen lähikauppaani S-markettiin; toisessa näistä on halvemmat hinnat ja toisessa taas huimasti pidemmät aukioloajat, joten molempi parempi). Aika hienoja polkuja tuolla metsiköissä menee, joskin koskaan ei tietenkään olla kaupungin hälystä tarpeeksi kaukana. Hieno ilmakin oli, oikein kesäinen. Ah, ihanaiset etelän syyskuut.

Tänään oli vapaapäivä. Ensi viikon tiistai ja sitä seuraavat eivät tosin ole enää vapaapäiviä, koska on puheviestintää. Mokoma puheviestintä esti minua aloittamasta ihan ex tempore sukupuolentutkimuksen johdantokurssia (ei, se ei ole lääketieteellisen tiedekunnan kursseja, vaikka minun korvaani siltä kyllä kuulostaa). Täytyy siis randomeja opintokokonaisuuksia napsia jostain muualta. Olen tosin torstaina aikeissa mennä etsimään sen yhden tuppisuuna pysyttelevän opettajan käsiini ja nostaa seinälle, ellei puuttuvaa opintosuoritustani ala kuulua. Laitoin nyt kolmatta kertaa sähköpostia.

Eilen alkoi sosiologian johdantokurssi, eli siis ainakin yksi random opintokokonaisuussuoritus on tiedossa. Vaikuttaa ihan lystikkäältä. Kävin eilen myös ihan huvikseni itämaisen tanssin tunnilla, kun ilmaiseksi pääsin; saipahan asian tiimoilta naureskella illalla äidille puhelimessa, hän kun harrasti sitä aikoinaan pitkään. Yllättävän vaikeaa oli kyllä. Haastan kokeilemaan, jos uskallatte.

Tänä iltana ovatkin sitten tiedossa ensimmäiset sitsit. Iih! Ehkä kuitenkin yritän ennen niitä vähän lueskella tenttikirjaa, tulin nimittäin itselleni vähän niin kuin vannoneeksi että vapaapäivinä niitä luen. Tai sitten voisin lukea arvostelukirjaa. Tai tuota yhtä englanninkielistä kirjaa, sillä tosiaan olen sen tarpeessa, koska en taas saanut sanottua Katja-kämppikselle eilen yhtään mitään. Tai jotakin neljästä kirjastonkirjasta. Höm höm.

Joo siis, Katja-kämppis tuli eilen kotiin. Löysin hänen kotikaupunkinsakin äsken Google Mapsista: sen nimi ei ole ihan "Mineral Water", vaan Mineral'nye Vody. Sijaitsee melkein Venäjän etelärajalla, Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä.

Turussa tuulee

Otin päivän missioksi ensimmäisen vierailun lähi-Prismassa. Sen vieressä oleva lähi-Lidl jäi vielä toiseen kertaan. Huomasin niiden olemassaolon kun tulin alkuviikolla kulkeneeksi keskustaan joen pohjoispuolta (eli "tois pual jokke", missä muuten asunkin, mutta yliopisto sen sijaan sijaitsee eteläpuolella eli "täl pual jokke", get it? Wikipedia opettaa). Luulin silloin, että satuin vain liikkeelle harvinaisen tuulisena päivänä, mutta tämä päivä osoitti että niillä tienoin taitaa tuulla aina. Alamäkeenkin mennessä sai polkea yhtä lujaa kuin normaalisti ylämäessä, kun taas ylämäkeen ei ollut toivoakaan päästä polkien. Aivan hirveää seutua siltä osin. 

No, törsäsin tietysti Prismassa lisää vähiä rahojani ja ostin, tadadaddadaa, sulkapallomailan. Se on aika kaunis, ainakin silloin kun se on pussissaan ja roikkuu seinällä. Tosi urheilullinen olo tuli, taitaa nimittäin olla ensimmäinen omaehtoisesti ostamani urheiluväline. Tajusin vasta kotiintultua että olisi pitänyt ostaa paketillinen pallojakin ja palautella mieleen syöttöjen tekemistä, ne kun eivät koulussakaan koskaan (ts. silloin kaksi kertaa kun ikinä sulkapalloa pelattiin) onnistuneet; noloahan sinne on mennä ja sössiä syötöt niin, ettei pääse pelissä edes alkuun. Siis JOS me nyt mennään Noran (= uuden yliopistotuttavuuden) kanssa pelaamaan, kuten puhuttiin. Jos ei mennä, niin siinä tapauksessa maila taisi olla aika turha ostos, mutta olenpahan asiassa joka tapauksessa jo tullut vastaan ja valmistautunut liikuntaharrastukseen ainakin ajatuksen tasolla.

Liikuntaa voisi tietysti varmaan harrastaa myös tutkimalla lähiseutuja. Löysin nimittäin Google Mapsin satelliittikuvista melkein takapihaltani metsän (josta tosin eräs vanhempi P-klubilainen jo tuli vinkanneeksi kun tuli puheeksi, että asutaan vierekkäisissä rapuissa). Kun karttanäkymää siirsi kauemmas, löytyi läheltä lisää metsää, ja lisää. Turku täynnä metsää. Pitänee yrittää saada itsensä liikkelle ja niitä tutkimaan, ennen kuin talvi tulee. En näet viitsisi hiihtäenkään niitä samota.

Tämänhetkisestä olotilasta sen verran, että olen jotenkin kauhean väsynyt ja lannistunut. Yritin näet aloittaa kurssikirjan lukemista ja se osoittautui kauheaksi. Aihe kiintoisa kyllä, mutta omaksumiskykyni on täydellisen ruosteessa, koska jokainen lause on pitänyt lukea kolmeen kertaan ainakin ja jokaista sanaakin ihmetellä erikseen. Ja tämä on sentään viimeisiä suomenkielisiä tenttikirjasatsejani, koska sain erivapauden näiden suhteen (kyseessä siis avoimessa yliopistossa kesken jäänyt kurssi, johon ehdin lukea kaksi kirjaa). Onneksi saan vähän edes palautua näillä, ennen kuin tarvitsee englanninkielisiin käydä kiinni. Tämä nyt aloittamani kirja muuten haisee vanhalta tupakalta.

Nyt pitäisi varmaan keksiä jokin keino vähän rentoutua.

EDIT: Tulin muuten pohtineeksi että voisin käydä Turun mafiassa, mutta se järjestetään Teerenpeli-nimisessä pubissa, jonka ikäraja on 22. En tunne olevani kovin tervetullut tämän kaupungin spefipiireihin.

Liikaa kerrottavaksi

Edellisestä päivityksestä alkaa olla viikko. Maanantaista torstaihin oli ohjelmaa aamusta yömyöhäiseen ja nyt pari viimeisintä päivää on mennyt siitä toipumiseen. Se huono puolihan tässä on, että kerrottavaa on jo aivan liikaa.

Päällimmäisenä on tällä viikolla ollut stressi tulevista opiskelusta. Tarkemmin sanottuna siitä, mitä minä nyt opiskelen. Poliittisen historian eli pääaineeni yksi peruskurssi pitää suorittaa uudestaan, ennen kuin pääsen siirtymään aineopintoihin; tähtään ensi kuun tenttipäivään sen osalta. Mitään muutakaan suunnitelmaani en pääse toteuttamaan, koska eräs opettaja ei suostu millään vastaamaan viesteihini, ja sen enempää yleistä historiaa, Suomen historiaa kuin kulttuurihistoriaakaan ei siis voi tehdä eteenpäin koska kaikilla näillä on yhteiset perusopinnot (joista minulta puuttuu yksi vaivainen opintopiste).

Ajattelin siis asioiden selviämistä odotellessa kokeilla sosiologian peruskursseja, ensimmäinen luento maanantaina. Myös pakollisia kursseja aloittelen, ensimmäisinä nyt englannin tekstinymmärtäminen ja suomen kielen puheviestintä. Jälkimmäinen kuulostaa itse asiassa kivalta, edeltävä ei niinkään. Keskeisin kysymys kai tässä on se, paljonko opintopisteitä sitten lopulta saan kasaan tällä mallilla. Jotain toivottavasti.

Opiskeluista huolehtimisen lomassa tein jotain muutakin jännää. Käytiin oikein kivassa ravintolassa (kolmella eurolla sai juoda limsaa koko illan eivätkä ateriat olleet turhan monimutkaisia) syömässä fuksiporukalla ja tutustuin siellä tyyppiin, jonka kanssa sitten tuli pyörittyä kaikissa lopuissa tilaisuuksissa. Suunniteltiin että voitaisiin vaikka sulkapalloa pelailla yhdessä, aika erikoista. Torstaina oli P-klubin kastajaiset, mutten tullut kastetuksi, koska ei ollut uimapukua ja homma näytti muutenkin ikävältä. Kaikkea muuta jännää tulin kyllä tehneeksi niissä kastajaisissa (meidän joukkue tuli koko päivän kestäneessä kisassa kolmanneksi, jeij! Pitkälti kyllä varmaan löytämiemme valeranskalaisen ja valevenäläisen sekä eräältä professorilta lainatun Fazerin suklaan turvin. Meitin tuutorit oli ylpeitä).

Kokkailuni edistyvät huimaa vauhtia, vaikka viikolla tulikin yliopistolla ja muualla kylillä syötyä melkein kaikki ateriat. Tähän mennessä olen nyt siis keittänyt kananmunia, perunoita ja makaronia sekä tehnyt pyttipannua, teeleipiä ja porkkanaraastetta rusinoilla; tämä viimeisin on ainoa salaatintapainen, josta yhtään tykkään, joten kiva ettei se ole mitenkään monimutkainen tehtävä. Lisäksi paistoin perinteiseen opiskelijatapaan valmispatonkeja uunissa. Seuraavan viikon haaste on keitellä pussipastaa, eli mennään oikeastaan iisimpään suuntaan. Mutta ajatelkaa, olen syönyt monipuolisemmin kuin Kauniaisissa tai edes kotona varmaan ikinä. Ehkä voisin antaa äidille ruokavinkkejä.

Katja-kämppistä ei ole näkynyt melkein viikkoon. Olikohan maanantaina kun viimeksi näin. Arvaukseni on että hän on Helsingissä poikakaverinsa luona (tämän päätelmän tein yhdistelemällä faktoja: 1. Katja on yrittänyt etsiä rautatieasemaa päästäkseen Helsinkiin, 2. hänen poikakaverinsa on suomalainen muttei kaiketikaan turkulainen). Jospas hän palaisi kunhan koulunsa alkaa, mutten kyllä muista nyt millään, sanoiko hän sen alkavan tulevana maanantaina vai vasta sitä seuraavana. No, ollaan tämän viikko Noora-kämppiksen kanssa juteltu mukavia, siis silloin harvoin kun ollaan nähty. Hänellä on valtaisat astiastot ja hienot verhot ja matot ja kaikki, ja kaverinsa kanssa hän laittoi huoneensa järjestyksenkin uuteen uskoon, joten itsellä on aikamoinen reppuretkeläisfiilis kun en ole aikeissakaan huonettani sisustaa yhtään tämän kummemmaksi kuin mihin kuosiin tämän ekana päivänä tälläsin. Tavaroitakaan en ole aikeissa hankkia lisää, mitä nyt se mikroaaltouuni olisi ihan kiva. Jos isä ei saa sitä tuotua ennen talvea, ajattelin marssia läheltä löytämääni Prismaan ja ostaa uuden mikron ja pulkan ja vetää mikron pulkassa kotiin.

Hommailin tosin tänään taas kaikenlaista pienempää, kuumemittarin ja laastareita ja palovaroittimia. Niihinpä ne rahat häviävät, ja lisää ei ole ihan heti varmaan tulossa, koska sain opintotukihakemuksen ja viimeisen työttömyyskorvaushakemuksen vasta torstaina postiin. Vastuullisuus on kallista, jos kerran vastuuttomuuskin.

Lunalta terveisiä. Suosittelemme Hubotteja, katsokaa Yle Areenasta.