En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan mitään. Nyt kirjoitan tähän, että olen yksinäinen ja äidillekin soitin kahteen kertaan ja tein tikusta asiaa. Ei ole kuitenkaan aikaa kirjoittaa enemmän, koska myös hommia on kauheasti. Kaiken mahdollisen deadline on huomenna. Olisi tietysti mahdollista jänistää jostakin niistä painamalla yhtä hassua pikku linkkiä - "kirjaudu ulos kurssilta" -, olenhan sentäs yliopistossa ja akateemisesti villi ja vapaa, mutta sitten kaikki lykkääntyy taas vain eteenpäin ja huomaan seuraavan mahdollisen deadlinen olevan ovella aivan liian pian.
Yritän muistaa kirjoittaa perjantaina.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
torstai 18. lokakuuta 2012
Tapasitteko Jörniä
Kuukauden kootut luontohavainnot: Eilen näin aivan uskomattoman selkeän ja suuren ja kokonaisen ja mahtavan sateenkaaren, joka näytti siltä kuin sen päässä tosiaan olisi aarre - missä tapauksessa se aarre sijaitsee jossain keskellä Halisten kerrostaloaluetta, joten pitäisiköhän lähteä etsimään sieltä. Samana päivänä kävelin ihan kaikessa rauhassa yliopistoalueella, kun alkoi kuulua jylisevää kiveyksen kopinaa; hevonen tulla touhusi sieltä yliopistorakennusten keskeltä täyttä ravia ja puikkelehti kauheaa kyytiä ihmisten seassa (oli sillä ratsastaja sentään - hulluja nää turkulaiset). Viime viikolla näin kaksi kertaa fasaanin - koiraan ja naaraan -, ja itse asiassa melkein ajoin pyörällä niiden yli. Eivät meinanneet viitsiä edes päätä kääntää, kun ajoin metrin päästä ohi. Ja kuun alussa, kirjamessuilla ollessa, vastaan käveli ihan yhtä läheltä Jörn Donner.
Se luontokappaleista. Mukavaa kun on ylipäätään aikaa kirjoitella blogiin, sillä tänä aamuna oli näet sosiologian tentti, johon yritin jopa lukeakin. Odotin sen olevan vaikeampi kuin se oli, mutta toisaalta, tuo oli johdantokurssin luentotentti, joten ihan tarpeeksi vaikea se varmaan oli niille, jotka ovat juuri aloittaneet yliopisto-opintonsa ja tulivat hyvässä lykyssä tänään ensimmäiseen tenttiinsä.
Valmistaudun lähtemään lauantaina kotiin. Olin laskenut/muistanut junamatkan pituuden väärin; ei se olekaan kuusi ja puoli tuntia (mikä taisi olla matka-aika Helsinki-Kajaani-välillä) vaan aivan kauheat 7,5-8 tuntia, yhteydestä riippuen. Odotan jo valmiiksi kauheaa kokemusta, koska kaikista edellisistä kulkemisistani huolimatta alan suunnilleen neljännen matkatunnin kohdalla tehdä aina kuolemaa. Ajattelin, josko virkistyäkseni kävisin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ravintolavaunussa syömässä. Toinen ja parempi henkireikä ovat äänikirjat, jotka lainailin tänään kirjastosta: Aarresaari, jonka kuuntelu jäi kevään junareissuilla kesken, sekä pikkuiseksi kivaksi haukkapalaksi eräs Viiru ja Pesonen -kirja, joka taitaa olla melko uusi tai jotain, koska minulla ei juuri sitä pienenä ollut vaikka melkein kaikki niistä omistinkin (kuvakirjoina). Tuumailin myös että voisin kokeilla ihan oikean paperisen kirjan lukemista, koska lukeminen jopa onnistui viime viikonloppuna, kun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä palailin junalla Helsingistä Turkuun. Harmi, että kyseisenlaiset InterCity 2 -junat eivät liikennöi muuten kuin vain pikkumatkoilla täällä etelässä, koska kaikenlaisissa muunlaisissa junissa muistan tunteneeni matkapahoinvointia, jos olen yrittänyt lukea tai muuten vaan tihrustaa jotain.
Joo, viime lauantaina olin siis Risingin miitissä Helsingissä. Illalle sattui sopivasti mafia, jossa oli tuttuja ihmisiä ja tuntui melkein kuin olisi kotiinsa tullut. Teetätin siellä pienen ideointitehtävän (koska Tuokio-Nuotio-miitinhän jatkot ne olivat), josta ihmiset ihan innostuivat lopulta, vaikka ensin olivat aivan hirvittävän skeptisiä. Ideana oli se, että jaoin sattumanvaraisesti kolme sanaa, joista kahden tuli olla kuvitteellisen romaanin nimessä ja yksi taas oli sen romaanin päähenkilö, ja niiden pohjalta romaanin juoni tai vähintäänkin alkuasetelma piti lyhyesti ideoida. Iivari innostui kovastikin - hänen romaaninsa nimi oli "Hirttopako" (ts. hänelle sattuneet sanat olivat "hirttää" ja "pako", kuten voitte päätellä) ja sen päähenkilöksi sattui prinsessa, joka hirttäytyy kuulemma romaanin ensimmäisillä sivuilla paetakseen koruompelua ja sitten jonkinlaisena aaveena huitelee maailmasta toiseen, jos oikein ymmärsin. Siitä juoniselostuksesta muotoutui niin pitkä, että moisen pohjalta olisi saanut kirjoitettua ainakin trilogian.
Miitissä tehtiin toki perinteiseen tapaan myös miittiruno (jonka ideahan siis on se, että jokainen kirjoittaa kaksi riviä, joista seuraava kirjoittaja näkee vain jälkimmäisen). Sen voi lukea täältä: http://www.risingshadow.fi/keskustelut/index.php?topic=7367.0
Ette IKINÄ arvaa, mitkä kaksi riviä ovat minun tuotostani.
No, nyt taitaa olla aika ryhtyä tekemään niitä kurssitehtäviä, jotka olisi kiva olla tehtynä ennen lomille painumista (vaikka se loma kyllä on vähän omaa lomaa, koska mitään varsinaisia syyslomiahan meillä ei ole, vaan jotkin luennot pyörivät ihan normaalisti). Erään tenttikirjankin haluaisin saada luettua loppuun, puhumattakaan siitä että itse lomalla olisi tarkoitus lukea toinen tenttikirja ainakin puoliväliin. No, tiettävästi tämän suman jälkeen on taas iisimpää - koska yliopisto on mitä on, eli tehtävää on paljon jos asioiksesi kasaat sitä - joten fiilis on ihan hyvä. Vielä.
Lunalta terveisiä.
EDIT: Tätä blogia on luettu kuluneen viikon aikana joka päivä yli kymmenen kertaa, vaikka minä en ole tätä vilkaissutkaan. Kuka tunnustaa?
Se luontokappaleista. Mukavaa kun on ylipäätään aikaa kirjoitella blogiin, sillä tänä aamuna oli näet sosiologian tentti, johon yritin jopa lukeakin. Odotin sen olevan vaikeampi kuin se oli, mutta toisaalta, tuo oli johdantokurssin luentotentti, joten ihan tarpeeksi vaikea se varmaan oli niille, jotka ovat juuri aloittaneet yliopisto-opintonsa ja tulivat hyvässä lykyssä tänään ensimmäiseen tenttiinsä.
Valmistaudun lähtemään lauantaina kotiin. Olin laskenut/muistanut junamatkan pituuden väärin; ei se olekaan kuusi ja puoli tuntia (mikä taisi olla matka-aika Helsinki-Kajaani-välillä) vaan aivan kauheat 7,5-8 tuntia, yhteydestä riippuen. Odotan jo valmiiksi kauheaa kokemusta, koska kaikista edellisistä kulkemisistani huolimatta alan suunnilleen neljännen matkatunnin kohdalla tehdä aina kuolemaa. Ajattelin, josko virkistyäkseni kävisin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ravintolavaunussa syömässä. Toinen ja parempi henkireikä ovat äänikirjat, jotka lainailin tänään kirjastosta: Aarresaari, jonka kuuntelu jäi kevään junareissuilla kesken, sekä pikkuiseksi kivaksi haukkapalaksi eräs Viiru ja Pesonen -kirja, joka taitaa olla melko uusi tai jotain, koska minulla ei juuri sitä pienenä ollut vaikka melkein kaikki niistä omistinkin (kuvakirjoina). Tuumailin myös että voisin kokeilla ihan oikean paperisen kirjan lukemista, koska lukeminen jopa onnistui viime viikonloppuna, kun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä palailin junalla Helsingistä Turkuun. Harmi, että kyseisenlaiset InterCity 2 -junat eivät liikennöi muuten kuin vain pikkumatkoilla täällä etelässä, koska kaikenlaisissa muunlaisissa junissa muistan tunteneeni matkapahoinvointia, jos olen yrittänyt lukea tai muuten vaan tihrustaa jotain.
Joo, viime lauantaina olin siis Risingin miitissä Helsingissä. Illalle sattui sopivasti mafia, jossa oli tuttuja ihmisiä ja tuntui melkein kuin olisi kotiinsa tullut. Teetätin siellä pienen ideointitehtävän (koska Tuokio-Nuotio-miitinhän jatkot ne olivat), josta ihmiset ihan innostuivat lopulta, vaikka ensin olivat aivan hirvittävän skeptisiä. Ideana oli se, että jaoin sattumanvaraisesti kolme sanaa, joista kahden tuli olla kuvitteellisen romaanin nimessä ja yksi taas oli sen romaanin päähenkilö, ja niiden pohjalta romaanin juoni tai vähintäänkin alkuasetelma piti lyhyesti ideoida. Iivari innostui kovastikin - hänen romaaninsa nimi oli "Hirttopako" (ts. hänelle sattuneet sanat olivat "hirttää" ja "pako", kuten voitte päätellä) ja sen päähenkilöksi sattui prinsessa, joka hirttäytyy kuulemma romaanin ensimmäisillä sivuilla paetakseen koruompelua ja sitten jonkinlaisena aaveena huitelee maailmasta toiseen, jos oikein ymmärsin. Siitä juoniselostuksesta muotoutui niin pitkä, että moisen pohjalta olisi saanut kirjoitettua ainakin trilogian.
Miitissä tehtiin toki perinteiseen tapaan myös miittiruno (jonka ideahan siis on se, että jokainen kirjoittaa kaksi riviä, joista seuraava kirjoittaja näkee vain jälkimmäisen). Sen voi lukea täältä: http://www.risingshadow.fi/keskustelut/index.php?topic=7367.0
Ette IKINÄ arvaa, mitkä kaksi riviä ovat minun tuotostani.
No, nyt taitaa olla aika ryhtyä tekemään niitä kurssitehtäviä, jotka olisi kiva olla tehtynä ennen lomille painumista (vaikka se loma kyllä on vähän omaa lomaa, koska mitään varsinaisia syyslomiahan meillä ei ole, vaan jotkin luennot pyörivät ihan normaalisti). Erään tenttikirjankin haluaisin saada luettua loppuun, puhumattakaan siitä että itse lomalla olisi tarkoitus lukea toinen tenttikirja ainakin puoliväliin. No, tiettävästi tämän suman jälkeen on taas iisimpää - koska yliopisto on mitä on, eli tehtävää on paljon jos asioiksesi kasaat sitä - joten fiilis on ihan hyvä. Vielä.
Lunalta terveisiä.
EDIT: Tätä blogia on luettu kuluneen viikon aikana joka päivä yli kymmenen kertaa, vaikka minä en ole tätä vilkaissutkaan. Kuka tunnustaa?
tiistai 9. lokakuuta 2012
Ruokaa sulle ja ruokaa mulle
Muistinko mainita, että kun kävin perjantaina kirjamessuilla, minulla oli Varjomafiasta ostettu viiden euron hintainen alennuspääsylippu? No, sunnuntaina kävin siis uudestaan messuilla, koska kaveri ylipuhui, ja odotin jo vähän masentuneena pelkkiä kulku- ja sisäänpääsykustannuksia: edestakainen bussimatka viisi euroa, sisäänpääsy kirjamessuille kymmenen euroa.
Perjantaisesta hortoilusta viisastuneena ostin jo valmiiksi viiden euron hintaisen kännykkälipun, joka oli koko vuorokauden voimassa ja jolla sai siis huristella bussilla ihan miten paljon halusi. Vasta tilattuani sen tajusin, että kännykkälaskunihan menevät edelleen isän maksettavaksi (vaikka liittymän siirtämistä omiin nimiin olen kyllä pohtinut silloin kun olen muistanut), joten eihän lippu maksa minulle mitään.
Paras juttu tapahtui kuitenkin matkalla kauppatorilta messuille. Bussissa vieressäni istunut nainen kysyi aivan yllättäen, onko minulla jo lippu messuille, mihin vastasin kieltävästi. Hänpä vetäisi siis lipun laukustaan ja totesi antavansa sen ilmaiseksi minulle, koska se ystävä, jolle se oli tarkoitettu, ei ollut tullutkaan.
Olin loppupäivän ajan varsin iloinen. Hauskintahan tässä oli se, että mennessäni viime syksynä Helsingin kirjamessuille minulle työnnettiin ilmainen lippu käteen juuri ennen sisäänkäyntiä. Odotan mielenkiinnolla ensi vuotta ja sitä, sanooko kolmas kerta toden.
Palatakseni vanhoihin teemoihin: kokkailuni ovat taas vähän edenneet. Viikonloppuna tein valmisaineksista bolognesepataa, johon piti sentään jauheliha ruskistaa itse. Sitä on yhä kaksi annosta pakastimessa. Tänään taas tein kaura-omenapaistosta ihan vain siksi, että ohje oli helppo ja kaupassa ei ole enää mitään sellaista makeaa, jota tekisi mieli; parasta siis tehdä ihan itse vaan. Itse asiassa Daim-keksejä tein jo viime viikolla. Ne eivät olleet ihan sillä samalla ohjeella kuin minkä Tuija minulle lähetti joskus (ja joka siis katosi Facebook-tilin myötä), mutta niistä tuli kyllä aivan samanlaisia - tai siis, eivät samanlaisia kuin Tuijan tekemät, vaan samanlaisia kuin se hiukan epäonnistunut satsi, joka saatiin Tuijan ohjeella aikaiseksi aikoinaan. Hyviä kyllä edelleenkin, mutta eivät sellaisia kuin pitäisi. On minulla uuteenkin satsiin ainekset jo hankittuna.
Äiti soitti ja tuli muistuttaneeksi, että Iekulla on synttärit tämän viikon sunnuntaina. Lahjan kanssa tulee kiire, jos sellaisen meinaan hankkia - ja tottakai meinaan, koska on taas hyvä sauma tuputtaa kirjallisuutta. Tutkailin Risingin kirjahyllyni sisältöä ja pohdin, mitä kokeilisin luetuttaa Iekulla seuraavaksi; tämä oli vähän huono strategia, koska parhaat löytämäni ehdokkaat olivat tietysti sellaisia, joita ei löydä enää uutena mistään. Pitänee siis vain marssia huomenna (joka on muuten aivan yllättäen vapaapäivä!) Akateemiseen ja Suomalaiseen tutkailemaan pokkarivalikoimaa. Yksi mielessä oleva ehdokas on Nälkäpeli, koska se nyt aivan varmasti on saatavilla, mutta jotain vielä sopivampaa toivon löytäväni.
Tänään ja eilen olen lähinnä tainnut kuluttaa vapaa-aikani vastaten loputtomiin triviakysymyksiin täällä: http://freerice.com . Minä opin koko joukon pääkaupunkeja, maiden sijainteja, saksan kielen sanoja ja vaikka sun mitä, ja siinä sivussa joku jossain toivottavasti saa syödäkseen päivän riisit. Kiitos Draganille linkistä.
Nelosella alkaa kuulemma sunnuntaina Once Upon a Time eli suomeksi Olipa kerran. Tätähän Tuija minulle suositteli keväällä kovasti, joten aikasen mainioon saumaan. Vielä kun Hubotitkin loppuvat kohta, joten jotain tarvitaan täyttämään ohjelmatyhjiö. Muuten, jos Misfits on jäänyt katsomatta niin ne näkyvätkin Yle Areenasta aina helmikuulle asti. Aivan mahtia.
Lunalta terveisiä.
Perjantaisesta hortoilusta viisastuneena ostin jo valmiiksi viiden euron hintaisen kännykkälipun, joka oli koko vuorokauden voimassa ja jolla sai siis huristella bussilla ihan miten paljon halusi. Vasta tilattuani sen tajusin, että kännykkälaskunihan menevät edelleen isän maksettavaksi (vaikka liittymän siirtämistä omiin nimiin olen kyllä pohtinut silloin kun olen muistanut), joten eihän lippu maksa minulle mitään.
Paras juttu tapahtui kuitenkin matkalla kauppatorilta messuille. Bussissa vieressäni istunut nainen kysyi aivan yllättäen, onko minulla jo lippu messuille, mihin vastasin kieltävästi. Hänpä vetäisi siis lipun laukustaan ja totesi antavansa sen ilmaiseksi minulle, koska se ystävä, jolle se oli tarkoitettu, ei ollut tullutkaan.
Olin loppupäivän ajan varsin iloinen. Hauskintahan tässä oli se, että mennessäni viime syksynä Helsingin kirjamessuille minulle työnnettiin ilmainen lippu käteen juuri ennen sisäänkäyntiä. Odotan mielenkiinnolla ensi vuotta ja sitä, sanooko kolmas kerta toden.
Palatakseni vanhoihin teemoihin: kokkailuni ovat taas vähän edenneet. Viikonloppuna tein valmisaineksista bolognesepataa, johon piti sentään jauheliha ruskistaa itse. Sitä on yhä kaksi annosta pakastimessa. Tänään taas tein kaura-omenapaistosta ihan vain siksi, että ohje oli helppo ja kaupassa ei ole enää mitään sellaista makeaa, jota tekisi mieli; parasta siis tehdä ihan itse vaan. Itse asiassa Daim-keksejä tein jo viime viikolla. Ne eivät olleet ihan sillä samalla ohjeella kuin minkä Tuija minulle lähetti joskus (ja joka siis katosi Facebook-tilin myötä), mutta niistä tuli kyllä aivan samanlaisia - tai siis, eivät samanlaisia kuin Tuijan tekemät, vaan samanlaisia kuin se hiukan epäonnistunut satsi, joka saatiin Tuijan ohjeella aikaiseksi aikoinaan. Hyviä kyllä edelleenkin, mutta eivät sellaisia kuin pitäisi. On minulla uuteenkin satsiin ainekset jo hankittuna.
Äiti soitti ja tuli muistuttaneeksi, että Iekulla on synttärit tämän viikon sunnuntaina. Lahjan kanssa tulee kiire, jos sellaisen meinaan hankkia - ja tottakai meinaan, koska on taas hyvä sauma tuputtaa kirjallisuutta. Tutkailin Risingin kirjahyllyni sisältöä ja pohdin, mitä kokeilisin luetuttaa Iekulla seuraavaksi; tämä oli vähän huono strategia, koska parhaat löytämäni ehdokkaat olivat tietysti sellaisia, joita ei löydä enää uutena mistään. Pitänee siis vain marssia huomenna (joka on muuten aivan yllättäen vapaapäivä!) Akateemiseen ja Suomalaiseen tutkailemaan pokkarivalikoimaa. Yksi mielessä oleva ehdokas on Nälkäpeli, koska se nyt aivan varmasti on saatavilla, mutta jotain vielä sopivampaa toivon löytäväni.
Tänään ja eilen olen lähinnä tainnut kuluttaa vapaa-aikani vastaten loputtomiin triviakysymyksiin täällä: http://freerice.com . Minä opin koko joukon pääkaupunkeja, maiden sijainteja, saksan kielen sanoja ja vaikka sun mitä, ja siinä sivussa joku jossain toivottavasti saa syödäkseen päivän riisit. Kiitos Draganille linkistä.
Nelosella alkaa kuulemma sunnuntaina Once Upon a Time eli suomeksi Olipa kerran. Tätähän Tuija minulle suositteli keväällä kovasti, joten aikasen mainioon saumaan. Vielä kun Hubotitkin loppuvat kohta, joten jotain tarvitaan täyttämään ohjelmatyhjiö. Muuten, jos Misfits on jäänyt katsomatta niin ne näkyvätkin Yle Areenasta aina helmikuulle asti. Aivan mahtia.
Lunalta terveisiä.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Kakskertaa ja kirjamessuja
Kävin tänään Turun kirjamessuilla (+ ruokamessuilla ja mitä kaikkea siellä nyt oikeastaan seassa olikaan). Onneksi ei tullut juuri vastaan sellaisia must have -kirjoja, ja ne vähätkin kiinnostavat ehdokkaat (kuten Jenny Kangasvuon Sudenveren, joka kirjakaupoissa maksaa neljättäkymppiä mutta tuolla messuilla vain 25 euroa) onnistuin jättämään paikoilleen. Jotain sentäs ostin, nimittäin järjettömän suuren korvapuustin (2e) ja hopeisen kelttiriipuksen (ketjuineen 34 euroa), joka puhutteli minua heti kun silmäni sattuivat siihen osumaan. Mallin nimi on kuulemma Velhon solmu. Menihän mokomaan rahaa, mutta toisaalta jäi hyvä fiilis siitä, etten ihan turhaan messuille itseäni maksanut.
Todellinen seikkailu alkoi kun yritin päästä sieltä messuilta pois. Ensin päätin mennä messubussilla kauppatorille ja kauppatorilta sitten jollakin tuttunumeroisella bussilla kämpille. Kauppatorille pääsinkin helposti ja sitten nousin bussiin numero 15, jonka tiesin kulkevan tätä kautta. No, bussi lähtikin aivan väärään suuntaan eli kutakuinkin kohti merta. Istuin sinnikkästi paikallani ja ajattelin että tämä tekee jonkin mutkan. Mutka vain alkoi näyttää varsin pitkältä, koska talot vähenivät koko ajan ja muuttuivat pelloiksi ja ihmiset nousivat kyydistä yksi kerrallaan. Parin suuren sillan ylikin mentiin, ja lopulta tuli vastaan kyltti jossa luki suunnilleen "Tervetuloa Kakskertaan, saareen salmien keskellä".
... voi hyvönen aika, näen nyt vasta ensi kertaa kartasta, missä jumalan selän takana se oikein on. No, totesin erään peltomaiseman kohdalla että nyt kyllä jään pois, koska siinä oli sopivasti pysäkit tien molemmin puolin ja pääsin odottamaan paluubussia takaisin kaupunkiin. Päässä pyöri se että lippuni on voimassa enää puoli tuntia ja minulla ei ole enää käteistä, jolla maksaa uutta lippua (eikä Visa Electron käsittääkseni käy bussissa?), joten valmistauduin liftaamaan tai ruinaamaan ainoasta näkyvissä olleesta talosta bussirahaa. Messukorvapuustini söin siinä odotellessa lohdukseni. Lopulta se bussi sitten tuli sieltä ja onneksi ihan ajoissa, ja tietysti se oli täysin sama bussi jolla olin sinne kuuseen tullutkin; mokoma oli käynyt päätepisteessään ihan vaan kääntymässä. Kuljettaja ei tuntunut muistavan minua, mikä oli vallan mainiota.
Kotiinpaluu kesti siis lopulta kaksi ja puoli tuntia. Kämpille päästyä huomasin, että ainoa täkäläinen kaverini on soittanut, ja soitin takaisin kysyäkseni, mitä asiaa hänellä oli. Hän vain halusi kysyä, lähdenkö huomenna tai ylihuomenna kirjamessuille hänen kanssaan. En jostain syystä kyennyt kieltäytymään, vaikka sisimmässäni (ja puhelun jälkeen ääneen) taisin huutaa "uurgh".
Todellinen seikkailu alkoi kun yritin päästä sieltä messuilta pois. Ensin päätin mennä messubussilla kauppatorille ja kauppatorilta sitten jollakin tuttunumeroisella bussilla kämpille. Kauppatorille pääsinkin helposti ja sitten nousin bussiin numero 15, jonka tiesin kulkevan tätä kautta. No, bussi lähtikin aivan väärään suuntaan eli kutakuinkin kohti merta. Istuin sinnikkästi paikallani ja ajattelin että tämä tekee jonkin mutkan. Mutka vain alkoi näyttää varsin pitkältä, koska talot vähenivät koko ajan ja muuttuivat pelloiksi ja ihmiset nousivat kyydistä yksi kerrallaan. Parin suuren sillan ylikin mentiin, ja lopulta tuli vastaan kyltti jossa luki suunnilleen "Tervetuloa Kakskertaan, saareen salmien keskellä".
... voi hyvönen aika, näen nyt vasta ensi kertaa kartasta, missä jumalan selän takana se oikein on. No, totesin erään peltomaiseman kohdalla että nyt kyllä jään pois, koska siinä oli sopivasti pysäkit tien molemmin puolin ja pääsin odottamaan paluubussia takaisin kaupunkiin. Päässä pyöri se että lippuni on voimassa enää puoli tuntia ja minulla ei ole enää käteistä, jolla maksaa uutta lippua (eikä Visa Electron käsittääkseni käy bussissa?), joten valmistauduin liftaamaan tai ruinaamaan ainoasta näkyvissä olleesta talosta bussirahaa. Messukorvapuustini söin siinä odotellessa lohdukseni. Lopulta se bussi sitten tuli sieltä ja onneksi ihan ajoissa, ja tietysti se oli täysin sama bussi jolla olin sinne kuuseen tullutkin; mokoma oli käynyt päätepisteessään ihan vaan kääntymässä. Kuljettaja ei tuntunut muistavan minua, mikä oli vallan mainiota.
Kotiinpaluu kesti siis lopulta kaksi ja puoli tuntia. Kämpille päästyä huomasin, että ainoa täkäläinen kaverini on soittanut, ja soitin takaisin kysyäkseni, mitä asiaa hänellä oli. Hän vain halusi kysyä, lähdenkö huomenna tai ylihuomenna kirjamessuille hänen kanssaan. En jostain syystä kyennyt kieltäytymään, vaikka sisimmässäni (ja puhelun jälkeen ääneen) taisin huutaa "uurgh".
maanantai 1. lokakuuta 2012
Three Big Hedgehogs
Kiitämme laukun loppusilauksesta Puolangan pessimismipäiviä ja äitiä, joka niillä kävi.
Seuraavana suurena projektinani (ottamatta kantaa siihen, mikä oli edellinen suuri projektini) on opettaa Katja-kämppikselle suomea. Tässä jo aloitellessani olen huomannut, että suomi on pahuksen vaikea kieli, vaikkei murreilmaisuja ja muita sotkevia asianhaaroja otettaisi mukaan. Katja kuitenkin haluaa oppia suomea nimenomaan niin, että ymmärtäisi muiden puhetta, joten olen jo näin heti alusta lähtien tainnut sotkea hänen päänsä kaikilla sanojen ja ilmausten variaatioilla. Kun hän vielä itsekin kaiken lisäksi asettelee kysymyksensä niin, että miten minä sanoisin jonkin asian, niin pakkohan minun on selittää, että ilmauksen "minä olen" voi sanoa "mä oon" tai "mää oon" tai vain "oon"/"olen" ja että meidän asunnon kolmas henkilö sanoo yleensä "mie oon" ja että on vielä muitakin tapoja. Tai että "hän" muuntuu puhutussa kielessä yleensä sanaksi "se", jolloin täytyy vain päätellä kontekstista, onko kyseessä henkilö vai ei.
Tänä aamuna hän halusi jostain mystisestä syystä tietää, miten sanotaan suomeksi "three big hedgehogs". Minä vastasin että "kolme suurta siiliä" tai "kolme isoa siiliä". Tästä hän sitten kummastui, että miksi se on "suurta" eikä "suuria", mistä pääsimme siihen että ilman lukusanaa sanottaisiin "suuria siilejä", jolloin taas siilin pääte muuttuu. Sitten hän kummasteli, missä on monikon t-pääte, joten totesin, että voitaisiin myös ilmaista "suuret siilit". Mitenpä siltikään selostaisin huonolla englannillani, missä tilanteessa käytetään mitäkin, kun muotoja pohtiessani menen jo itsekin sekaisin ja suomi alkaa tuntua aivan järjettömältä kieleltä? Keskustelumme taitavat jatkossakin olla näin sekavia ja randomeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)