Tähän blogiin on ollut tarkoitus kirjoittaa vaikka kuinka monena päivänä, mutten ole enää viitsinyt, koska tätä lukee ilmeisesti enää yksi ihminen, ja olisi kiva jos se yksi ihminen vaikkapa jollain muulla tavalla ottaisi yhteyttä tämän lukemisen sijaan.
Eipä sillä ole yleisellä tasolla katsottuna juuri väliä. Tajusin näet juuri äsken, yöbussissa, että minä olen aivan yksin. Kaikki ihmiset tässä maailmassa ovat aivan yksin. Ketään ei kiinnosta se mitä ajattelen tai tunnen, tai edes se, kuka minä olen. Voin odottaa vaikka maailman tappiin asti muiden huomioivan itseni, eikä se koskaan tule tapahtumaan. Huomion kerjääminenkin on lopulta turhaa.
Minun pitäisi kulkea tässä maailmassa eteenpäin kuin roolipelissä, tai Simssissä. Kokeilla, mitä tapahtuu jos teen näin tai noin. Lähteä siihen aivan tutkimattomaan suuntaan. Ongelma vain on se, etten minä pelaa pelejäkään niin. Simssissä varmistan orjallisesti, että tyypin elämä on kondiksessa ja kaikki tarvepalkit vihreinä enkä vain hyppyytä sitä huvin vuoksi ympäriinsä. Roolipeleissä kerään parhaat mahdolliset aseet, suojukset ja taidot ja hakkaan siinä sivussa vaikka yhtä ja samaa pientä ökkömönkiäistä miljoonatta kertaa ennen kuin uskallan lähteä tutkimaan, millainen isompi vastus uudella suunnalla mahdollisesti odottaa.
Toivottavasti osaan sisäistää tämän nyt oppimani jutun ja kykenen katsomaan maailmaa siitä näkökulmasta, että se on minulle aivan avoin ja loppujen lopuksi vailla vaatimuksia. Epäonnistumisellani ei ole oikeasti väliä kellekään, kuten ei onnistumisellakaan - paitsi minulle itselleni. Muiden mielipiteilläkään ei ole väliä. Sosiaalisissa tilanteissa voisin vain muutamalla sanalla muuttaa kaikkien ihmisten mielikuvan minusta ja samalla myös sen, kuka minä oikeastaan olen. Koska lopulta se tosiaankin niin pieni asia, minuus. Se muodostuu lähinnä suhteessa muihin ihmisiin. Jos olen muille jotain muuta, minusta tulee jotain muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti